tiistai 17. tammikuuta 2012

Vanhoja kankaita ja jotain muuta kivaa




Olen kevään ja kesän aikana löytänyt paljon ihania kankaita, näin talvella on ollut kankaissa jostain syystä hiljaisempaa. Joukossa on vanhoja lakanoita, joista suurin osa tulee käyttöön. Pidän tosi paljon vanhoista kuoseista ja olenkin kerännyt lakanoita ihan lakanakäyttöön. Valitettavasti joukossa oli myös sellaisia jotka on jo liian puhki kuluneita keskeltä lakanoiksi, mutta kyllä niistä vielä jotain muuta tekee. Kuvat on kyllä kaikki ihanan kesäisiä, oikein tulee ikävä lämmintä ja aurinkoa kun ulkona on pikku pakkanen ja luntakin jo ihan kiitettävästi.



keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Haalareista Molla - Maijaan sekä Neiti Lamkaniini





Lainasin kirjastosta hyvän kirjan lasten vaatteiden ompeluun ja vähän muitakin ohjeita siinä on. Ajattelin, että tämäpä ois kiva saada omaan kirjahyllyynkin ja kas, uskomaton tuuri kävi ja löysin sen kirppikseltä! Kirja on siis  Haalareista Molla-Maijaan, Hoffmann-Barthel Jutta sekä Heine Gundi. Kirja on tehty vuonna 1981 eli niin kasaria, niin kasaria, että! Ihania pastellisävyjä ja puukengät tais olla muotia tuossa -70 - ja -80 -luvun taitteessa, koska näissä kuvissa lapsilla on aika usein jalassa juurikin puukengät. Kaikki kuvat kirjasta, ellei toisin mainita.