perjantai 9. maaliskuuta 2012

...nähny Herra Hakkaraista?






Lapset penkoo aina välillä keittiön laatikoita, missä on mun leivosmuotit ja piirakkavuoat. Pikku Tipunen löysi tuon Herra Hakkarainen -kakkuvuoan ja tahtoi kovasti, että leipoisimme Hakkaraiskakun. Niin me sitten leivoimme eilen naistenpäivän kunniaksi. Reseptin löysin Kinuskissalta pienin muutoksin. Meillä ei ollut sitruunarahkaa, joten käytin vaniljarahkaa ja laitoin Lemon curdia reilun teelusikallisen mukaan. Appelsiinin meillä on reilun kaupan appelsiineja eli tavallisia appelsiineja pienempiä, joten niistä laitoin kolmen kuoriraasteen. Kakusta tuli aivan ihanan raikas, appelsiini ja sitruuna maistuivat todella hyvin ja kakku on mehukas ja kuohkea. Suosittelen kyllä. Päälle laitettiin jääkaappiin edellisestä leivonnasta jääneet suklaakuorrutteet ja vähän nonparelleja koristeeksi. 



Nautiskelin kakua ja teetä uuden kirjan kanssa, jonka löysin edullisesti kirjakaupasta. Kirja on Sari Salmelan Näyttämöpukuja, joka esittelee pukusuunnittelija Salmelan puvustuksia hienoin kuvin. Paljon ihania pukuja, paljon yksityiskohtia, tulee kova hinku päästä teatteriin, puuterituoksujen ja aistien maailmaan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Puukuituja ja vähän muoviakin




Joskus voi käydä näinkin. Käytiin kirppiskierroksella ja mukaan ei lähtenyt tällä kertaa parin pussilakanan lisäksi juuri muuta kuin kirjoja, kirjoja, kirjoja! Lasten sormet osoittavat heidän suosikit uutuuksien pinosta.