keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Haalareista Molla - Maijaan sekä Neiti Lamkaniini





Lainasin kirjastosta hyvän kirjan lasten vaatteiden ompeluun ja vähän muitakin ohjeita siinä on. Ajattelin, että tämäpä ois kiva saada omaan kirjahyllyynkin ja kas, uskomaton tuuri kävi ja löysin sen kirppikseltä! Kirja on siis  Haalareista Molla-Maijaan, Hoffmann-Barthel Jutta sekä Heine Gundi. Kirja on tehty vuonna 1981 eli niin kasaria, niin kasaria, että! Ihania pastellisävyjä ja puukengät tais olla muotia tuossa -70 - ja -80 -luvun taitteessa, koska näissä kuvissa lapsilla on aika usein jalassa juurikin puukengät. Kaikki kuvat kirjasta, ellei toisin mainita. 





Entä kuinka moni muistaa tämän kuvituksen, tämän kynän jäljen? Mulle tämän kirjan piirustukset oli tosi tuttua, en vain muista mistä. Ehkä äidilläni on joku vastaava länsisaksalainen kasarikirja missä on sama piirtäjä ollut. Monet kirjan kaavoista on yksinkertaisia toteutukseltaan, en ole vielä ehtinyt toteuttamaan yhtään kirjan vaatteiden ohjeista, mutta pikaisella vilkaisulla ne vaikuttavat helpoilta ja selkeiltä seurata. Kirja on jaettu eri osioihin eli joutuisiin ommeltaviin vaatteisiin, joutuisiin neulottaviin, ompelujuttuja leikkeihin ja hellittäväksi sekä yleiseen ompeluideaosioon.



Neuleosiossa on mm. kivannäköinen, helppo vauvan olkainhousujen ohje sekä paljon perusneuleita, paitoja lähinnä. Osa niistä näyttää liian kasarilta mun makuuni, mutta niistäkin voi käyttää ideoita tai muokata eri malliin. Tuosta sinisestä mekosta tykkään, voi tosin johtua myös siitä että mulla ja pikkusiskollani oli lapsena saman tyylisen neulemekot. Kuitenkin nuo säärystimet on ihanan kasarit.





Ompeluideaosiossa on selkeitä Duunaa vanhoista vaatteista uusia -ohjeita. Ihan perusideoita, kuten miten eri tavoin voi jatkaa lasten housujen elämää, mutta näillekin itsestään selville ohjeillekin on paikkansa. Kirjassa on ohjeet siitä miten äidin vanhoista farkuista tehdään haalari, ruudullisesta astiapyyhkeestä kiva kesäinen liivihame tai haalari, tai tämä T-paidasta vauvalle potkupussi tai haalarin kaava. 



Jos kaipaa perusohjetta lasten naamiaisasuun eli haalariin, sen sekä muitakin naamiaisasuja löytää tästä kirjasta. Huomatkaa muuten, että  vasemman puoleisessa kuvassa on kaikilla puukengät jalassa!



Mielestäni kirjan parasta antia on kuitenkin ompeluohjeissa lasten leikkeihin, josta löytyy paljon erilaisia ohjeita, aika kivojakin monet. On kirjassa sellaisen pomppuhepan ohjekin, josta aikaisemmin kerroin, perus nukkea ja nallea. Ja tämä iso peuhunukke - makuupussi on kerrassaan hauska ja jos meillä olisi ihan pieni vauva, tekisin kyllä sille tällaisen. Tosin ei taida olla lapsen koosta kiinni tästä tädistä tykkääminen, ois varmasti ahkerassa käytössä myös meidän Isoveikalla ja Pikku Tipusella. Tähän nukkeen muuten olisi ihana käyttää valmiita vanhoja täkkejä tai makuupusseja.



Lapset kun näki tämän kuvan, heti olisi pitänyt tehdä heidän kerrossänkyyn samanlainen. Aika kauan ja kärsivällisesti piti selittää, että ensin pitää mittoilla, piirtää kaavoja, valita kankaita, leikata ne ja sitten vasta pääsee ompelemaan. Enkä usko että siltikään ihan vielä tajusivat miten pitkä projekti tuon tekeminen lasten ajantajussa olisi. Kyllä silti ajattelin tätä pikkuhiljaa ruveta toteuttamaan. Kirjasta löytyy myös idea, jossa samanlainen maja on tehty pöytään.



Tämä oli minusta myös erityisen hauska idea ja pääsikin heti toteutukseen. Sukuun syntyi pieni vauva viime vuoden puolella ja kun hälle piti jotain vauvalahjaa laittaa, ajattelin heti tätä. Ohjeet on helpot, samoin toteutus, ompeluun ei mennyt kauaa. 



Ohjeessa kyllä sanotaan, että otuksen jalat, pää ja häntä pitäisi kiinnittää käsin vartaloon, mutta minä ompelin kaikki koneella kiinni, varmuuden vuoksi. Muut oli helppo ommella, mutta päästä tuli sen verran iso, että sen kiinnittäminen tavallisella kotikoneella voi olla hankalampaa. Kyllä silläkin onnistuu silti. Laitoin toiseen takanurkkaan vielä vetoketjunkin, jotta patjan sisään saaminen olisi helpompaa. Ihan pesemisenkin kannalta kätevämpää. Nämä kolme valkoisen kaniinin kuvaa ovat omiani.



Minulla oli varastoissa valkoista tekoturkista, josta tein vartalon, jalat ja korvat. Pään, korvien sisäpuolet sekä jalkojen pohjaympyrät laitoin velkoisesta fleecestä. Täytteeksi jalkoihin, häntään ja päähän laitoin askarteluvanua. Nenänpään leikkasin vaalenapunaisesta joustofroteesta, kiinnitin ensin liimalla ja ompelin sen tavallisella ompelulangalla käsin kiinni. Silmät ja suun hahmottelin ensin lyijykynällä ja ompelin ne harmaalla Nalle - langalla, jota sattui löytymään laatikosta. Silmäripset on pistelty ja solmittu niin, että niiden kyllä pitäisi kestää pienten sormien näpertelyt irtoamatta. 



Vähän tuollainen lampaan ja kaniinin risteys tuosta tuli, mutta kerrassaan niin söpö, että haluaisin kyllä tehdä myös meidän kotiin muutaman Neiti Lamkaniinin.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Tosi suloinen lammas!

Tuo kerrossänkymaja näyttää niin kutsuvalta, että minun alkoi myös tehdä mieli sellaista! Voi ei.

Rouva Kukko kirjoitti...

Sillä on lampaaks muuten julmetun pitkät korvat! Siitä piti tulla kaniini, mutta sitt huomasin ett tuo tekoturkis muistuttaa enemmän lammasta. Tulikin mutanttilammas.

Sun täytyy tehdä teille maja tyhjään vinttiin, sinne voit tehdä vaikka kuinka monta huonetta!