sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lisää pieniä ompeluksia eli retki-istuinalusta lapselle




Meidän Pikku Tipunen tarvitsi tässä eräänä päivänä istuinalustan päiväkodin metsäretkelle. Meillä ei oikein ollut valmiina mitään sellaista, mitä olisi voinut käyttää, saatikka että olisi mahtunut tytön minikokoiseen reppuun. Kun en myöskään halunnut käyttää jotain makuualustasta leikattua palasta, sopiva pyllynalunen piti siis tehdä.




Kaivoin tilkkulaatikosta palasen kestovaipoista jäänyttä kukkakuosista PULlia, toisesta jemmasta vanhaa kukallista kerniä ja kolmannesta jemmasta palan sitä parjattua makuualustaa. Ompelin ensin makuualuastasuikaleet päistään kiinni kerniin, sen jälkeen ompelin pul-kankaan kerniin kiinni pulin puolelta ympäri. Samalla ommellaan kankaat yhteen makuualustapalojen välistä. Vaikka makuualusta on suhteellisen ohutta, on se silti sen verran paksua, että reunan ompeleminen on helpompaa reilusti reunasta kauempana, esim. n 1 - 1,5 cm. Lisäksi makuualusta tahtoo kulkea ihan omia polkujaan ompelukoneen polkimen alla eli on hyvä varata siihen kulkuvaraa. Kuten kuvasta näkyy, mullakin alusta on lähtenyt omille teilleen, ei ole tasaiset 1cm välit, vaikka niin piti olla.



Kun kankaat on ommeltu yhteen, makuualustan reuna ohennetaan viistoksi ja samalla leikataan kankaiden saumavarat n.7 mm:ksi. Lopuksi reuna huolitellaan kaitaleella, joko kankaasta leikatulla, vinokantilla tai kuten minä tässä, joustokantilla. Kannattaa käyttää leveää kanttia, sillä onnistuu parhaiten. Ja kanttikin kannattaa ommella kahteen kertaan eli ensin toiselta puolelta ja sitten toiselta, näin reunasta tulee siisti. Tuo joustokantti oli tähän aivan mainio, koska sillä nurkasta sai hyvännäköisen.



Tässä alustan nurja puoli eli se, joka tulee maata vasten. Ja tuo pul-puoli on se, millä istutaan. Laitoin paksun kernin maata vasten, jotta alustaa voi käyttää vähän kosteammallakin kivellä tai kannolla. Nyt molemmat kankaat on sellaiset, ettei niistä periaatteessa pitäisi mennä vesi läpi, ompeleen kohdista tietysti saattaa mennä, mutta sekin on kuitenkin tosi pientä. Ellei sitten istu vesilätäkköön, vaan silloinhan taitaa kastua jo muualtakin.



Ajatuksena oli, että istuinalustan saisi mahtumaan pieneen tilaan, joten laitoin makuualustan kolmessa osassa sen vuoksi. Varsinkin, kun sen piti mahtua siihen pieneen lasten reppuun. Tästä tuli oikein hyvä, ajatellen, että ompelu tuli tehtyä edeltävänä iltana pienellä kiireellä. Varmasti toimiva, samalla periaatteella pitäisi vain tehdä koko perheelle. Ja sitten vois tehdä kevätretken metsään ja kallioille !

Ei kommentteja: