sunnuntai 11. elokuuta 2013

Täällä ollaan



 

Sataa vettä. Ihan kaatamalla. Jos oisin tuon tienny, oisin voinu laittaa saippuat mattoihin, kuurata niitä vähän ja nythän ne ois huuhtoutunu tuossa sateessa ihan itestään.




Kevät oli viimeksi kun tänne olen jotain postia saanut laitettua ja nyt on jo koulun alku eli syksy ihan kohta. Niin se kesäkin sitten meni, vaan samat tekniset ongelmat jatkuu. En millään saa kuvia laitettua kun käytössä on pieni tapletti, joten saatte aina ensin tekstin ja sitten joskus kuvat jos ehdin niitä mieheni kannettavalla laittaa. (Muokkausta tehty eli kuvia lisätty, kuvat kaikki kesälomareissulta, oli ihana kesä.)

 

Kesä siis meni. Pikapikaa, lasten kanssa kotona, käytiin me pohjoisessa lomareissullakin, sattui just sopivasti heinäkuun helteet ku oltiin siellä. Oli kerranki upeat säät, ei ees hyttysiä, ja järvessäkin uskalsi lopulta uida. Lapset tosin oli polskutelleet siinä jo kolme päivää, ennen kuin mä veteen rohkenin pulahtaa.


  

Lapissa asti siis oltiin, nähtiin kuusi ja puoli poroa, mies kiipeili anopin kanssa katolla, laittoivat uuden katteen kun edellinen oli vuotanut. Minä hoisin ruokapuolen sekä tiskit että saunan lämmittämisen. Mustikassa ei käyty, eikä hillasuolla, mutta Ranuan eläinpuistossa kyllä. Siellä nähtiin jääkarhu, monta pöllöä, ilves, tavallisia karhuja, kaneja ja vaikka mitä eläimiä.



Esikoisella alkaa huomenna koulu, ekaluokkalainen jo, ihan hurjaa, kohta poika on jo murrosiässä ja pitää saada oma mopo ja sitten auto ja sittenhän se on jo aikuinen, apua! Mihin tämä aika oikein juoksee? Kesän ensimmäisen raparperipiirakan tein toissapäivänä, mustikkametsään en vieläkään oo ehtiny, vaan kohtahan sitä voi jo sienimetsään kiiruhtaa.Puutarhassa en oo myöskään mitään ehtiny tehdä, mutta kirppiksillä kyllä oon käyny! Kunhan saisin tuon kuvapuolen jotenki toimimaan, voisin nekin löydöt esitellä. Pelkkä luettelo ei ehkä ketään ilahduta, mutta silti kuitenkin: pari erilaista purkkia, tarjotin, kiikkustuolin matto, maljakko, muutama mainitakseni. Kyllä, kuva ois kiva.



Tätä kirjotellessa sade on lakannut, mutta nyt ukkonen jyristelee kaukana. Tällä viikolla onkin ukostanu jo kolmena yönä, kertaakaan ei oo tullu ihan päälle, toivottavasti ei tule nytkään. Voin rehellisesti myöntää, että pelkään ukkosta aina hiukan. Se on mahtavaa ja kamalaa yhtäaikaa.


 
Huomenna siis ekaluokkalaisen eka kouluaamu, äitiä jännittää, poika ei oo moksiskaan. Näinhän se menee.

4 kommenttia:

urpu kirjoitti...

He hei! Kiva lukea jotain tapahtumaa sieltä päin :)Siittä se syksy lähtee, koulua ja töitä, arjen rytmiä. Terkkuja kaikille!

Unknown kirjoitti...

Näin se koulu alkoi meilläkin. Aika jännää - minusta ainakin ;)
Nyt minustakin tuntuu, että syksy tulee - vaikka en millään tahtoisin antaa sille ajatukselle periksi.

-Marjo

Rouva Kukko kirjoitti...

Kankeasti tuntuu käynnistyvän arjen tahti ja silti se on niin tuttua, että viikko meni ennenkuin huomasi. Syksyn kauniita, kuulaita päiviä odotellessa.

Rouva Kukko kirjoitti...

Heh, ensimmäinen viikko takana ja kuulemma on tylsää. Kun ei opeteta lukemaan vaan pitää opetella kaikkea muutakin.
Meille ainakin alkoi syksyn sateet yhtäaikaa koulun kanssa, että vaikka olisin halunnut kesän jatkuvan pitkään, sille sai kyllä sanoa hyvästit.