sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pieni purkkipläjäys




Käytiin muksujen kanssa taas vähän kirppistelemässä ja tällä kertaa kotiin viemisiksi löytyi mukavanlainen läjä metallista aarretta eli purkkei, purkkei, purkkei. Musta kiinalainen teepurkki, keskikokoinen, pyöreä, jota mulla ei ole aikaisemmin löytynyt valikoimista ja sen kanssa pakkomyynnillä kaksi pienempää eli tuo pienempi kukallinen musta, no jaa, sekä tuo pikkiriikkinen punainen, joka on jo ihan hauska pienuudessaan. Valkoinen Fazerin Finlandia -marmeladipurkki sekä kaksi pienempää ananas -rasiaa, jotka oli niin edullisia, että otin molemmat. Aina niille käyttöä löytyy, molemmille. Punainen pilkullinen oli myös kiva lisä purkkikokoelmaa, tuollaista en ole kans aikaisemmin nähnytkään. Nämä oli kaikki niin hyväkuntoisia, että tulevat varmasti kaikki käyttöön.




Lisäksi löytyi myös hauskan näköinen pahvinen salkku lasten leluille, säilytykseen, sekä neljä kappaletta punaisia apilalaseja. Tiiä sitten kuinka retroa nuo oikeasti on, vaikka myyjä niin kovasti mainosti, mutta hyvin ne silti sopii mainiosti näiden edellisten seuraan. Olivat niin hyväkuntoisia, että vähän tuo retro epäilyttää.



Myös nämä munakipposet oli aivan välttämätön siepata mukaan, vaikka munakuppeja meillä kyllä jo on. Mutta nämä oli kivan malliset ja niitä oli sentään kahdeksan kappaletta. Nyt voi laittaa toisia, epäpareja suosiolla pois. Näissä ei ollut kyllä mitään leimoja, 70-lukua silti, veikkaisin.

Ei kommentteja: