Pikainen pyrähdys kierrätyskeskuksessa

Pikainen pyörähdys kierrätyskeskuksessa eli " käyn vain nopeasti katsomassa onko mitään uutta tullut?" poiki tällä kertaa kotimatkalle hyväkuntoiset narutikkaat lapsille, villaisen vanhan peiton hienolla kuosilla ja kerrassaan upean ihanan uuden laukun. 

Eli Canonin vanhan kameralaukun, mustaa nahkaa ja todella siistissä kunnossa. 

Sisältä upean punainen. Saatan käyttää laukkua myös kameralaukkuna, mutta pääasiassa kuitenkin ihan käsilaukkuna. Ihana löytö, josta aarteen etsijä - keräilijä luonteeni riemuitsee pitkään.

Ookko nää milloin viimeksi leiponu sämpylöitä?

Meillä oli tänään lasten kanssa harvinaisen terapeuttinen hetki kun leivottiin sämpylöitä kolmistaan. Oikeata taikinaterapiaa siis. Mä yleensä leivon kaikki meidän vaalean leivän, ruisleivän juurta en ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on kovasti. Viimeiset pari viikkoo oli jotenkin niin siipi maassa tai muuten vaan väsynyt, etten oikein jaksanut leipoa lainkaan, en edes sämpylöitä. Tänään löysin jääkaapista lähes vanhentuneen hiivan ja edellisviikon tähteiksi ja jostain ihme syystä hyllyn perälle unohtuneen satsin kuskusta. Siinäpä vois olla aineet sämpylöihin ja jos hiiva ei ole enää hengissä, ei menis aineet juurikaan hukkaan. Sekaan tankkimaitoa, speltti täys- ja vehnäjauhoja luomuna, porkkanaraastetta luomua sekin sekä hiukan siirappia, suolaa ja voita. Mun kokeilut ei ihan aina ole niin kovin onnistuneita, keiton jämiä, kasvisruokia tai murojen loput, mutta näistä  tuli hyviä eli voin suositella itse kullekkin kuskusjämien laittoa sämpylätaikinaan. Kuskushan on ihan vain vehnää, ehkä siksi toimii.

Lapset on kans sellasia, että aina kun kaivan oranssin taikinakulhoni esiin, he haluaisivat heti ruveta leipomaan. Usein mun kärsivällisyys ei riitä siihen, varsinkaan kun nuorimmainen tahtoo vain syödä napansa täyteen raakaa taikinaa, eikä juurikaan leivo mitään. Mutta tänään meillä oli hyvä hetki, leipominen sujui ja lapset jaksoivat tehtailla yhdessä koko pellillisen sämpylöitä. Yleensä sämpylöitä tulee se kaks tai kolme.

Pitihän niitä vähän koristella rusinoilla, mutta mikäs sen makeempaa. Tässä lasten sämpylät uuniin menossa. Ei ne pyöreitä ole, mutta lähes jokaisella sämpylänaamalla oli oma persoonansa. Löydättekö sämpylöiden joukosta isän, jolla on iso hymy; hänen vihaisesti hymyilevän poikansa; yksisilmäisen, jolla paljon hymyileviä rusinoita; kolmisilmäisen, jolla ei suuta lainkaan; entä pään, jossa paljon pelkkiä rusinasilmiä; sekä monta muuta tarinaa, joita voitte itse kuvitella. 

Huomasin upottaessani kädet taikinaan, että tätä olen tainnut vähän jo kaivata. Taikinan vaivaamisessa on jotain mystisen rentouttavaa. Tai ehkä se kumpuaa meidän naisten alitajunnasta, ajasta aikojen alusta, jolloin leipominen oli elinehto, ja se on niin sisäänrakennettu toiminta, että taikinan vaivaaminen nostaa esiin muinaisia onnen hetkiä. Ja kun se rapsakka leipä tulee uunista ja saa maistaa vielä hiukan höyryävää, voilla voideltua leipää, omin käsin leipomaa, ah! siinä kiteytyy elämä yksinkertaisimmilleen. Ja että toisetkin laumassa siitä tykkäävät ja ilolla syövät, no, sehän on lauman naaraan paras hetki paistatella tyytyväisyydessä.

Laitoin omiin sämpylöihini saksilla tähtileikkauksen ja tähden sisään vähän seesamin siemeniä. Ehkei aivan niin hauskan näköisiä kuin lasten hymyilevät rusinasuut, mutta maistuvia silti. Suosittelen taikinaterapiaa kaikille, jos hiukankaan tuntuu mieli olevan maassa. Toimii ja auttaa!

Metalliroskiksen paperointi

Toisinaan päivät vain hujahtelevat mennessään ja ei millään ehdi istahtaa koneelle päivittämään postauksia. On kasvimaan rakentamista, kevät kylvöjä ja kukkamaan putsausta, kompostihommia ja lasten kanssa pihalla leikkimistä, uutta keinua, liukurataa ja hiekkalaatikkoleikkejä. Ja sitten toisinaan on aikaa vaikka joka päivä. Kuten tänään kun vettä on tullut lähes koko päivän. Ajattelin nyt esitellä teille jo aiemmin mainitsemiani pääsiäisen askartelun tuloksia. 

Eli alkuastelma oli tämä, läjä vanhoja aikakausilehtiä, liimaa ja kirppikseltä löydetty pieni metallinen roskis. Ensin etsitään lehdistä sopivia mainoksia ja leikataan ne.

Sitten liimataan ja sovitellaan ja siistitään reunoja.

 Ison pyöreän osan liimaaminen oli helppoa...

...kaarevan kannen sitä vastoin huomattavasti mutkikkaampaa. Kansi on heilurimallia, eikä lainkaan irrotettavissa ja sen kaarevuus toi lisähaastetta. Kanteen paperia liimatessa piti tehdä ensin toinen reuna lähes valmiiksi ja vasta sitten pystyi liimaamaan toisen reunan. Laitoin kanteen sarjakuvan, jota olisi kiva lueskella vessassa asioidessa ja kannen sisäpuolelle Ratsupoliisi Kingin yllättämään käyttäjän.

 

Lopuksi lakkasin koko roskiksen kahteen kertaan ulkoilman kestävällä lakalla, koska roskiksesta tuli meidän ulkohuussin roskis. Homma oli helppoa ja suht nopeaa, näitä teen varmasti lisää, kunhan sopivia aihioita löytyy. Huussin isompi kuivikeastia esimerkiksi odottaa jo kovasti uusia vaatteita ylleen. 

Vappulöytöjä ja aarteita

Kävin lasten kanssa vapunaattona hakemassa vappupallot ja samalla pyörähdettiin kirppiksellä. Monestihan on niin, että jos ei ole pitkään aikaan päässyt käymään koluamassa kirppiksiä, tekee ihan mahdottomasti löytöjä. Ainakin minulle käy usein niin, kuten nytkin. Löysin lapsille varvassukkia, ja yhdet vielä moneksi vuodeksi liian isot marimekon raitapöksyt, mutta koska ne oli vain euron, hamstarasin ne säästöön. Lisäksi löytyi englanninkielinen luukkukirja, joka tulee olemaan tosi nasta siinä vaiheessa kun kieltä aletaan opiskelemaan ja Marimekon papukaija-syvä lautanen, kolme euroa kololla, mutta eipähän sitten ainakaan harmita, jos laps sen särkee.

Tietysti matkaan tarttui muutama keittöpurkki, suht vanhoja ja kivoja. Tuo vaaleansininen lintukuosi näyttää hieman Aarikan kuosilta, mutta purkin pohjassa ei ainakaan ollut mitään merkintöjä. 

Kattiloita ei koskaan voi olla liikaa, ainakaan näitä Finellin ihania emalikattiloita. Tämä on myös Esteri Tomulan suunnittelema kuosi, Ruusukaali, valmistettu vuosina 1968 - 70. Kattila on tosi hyvässä kunnossa, vain muutamasta kohdasta emali vähän pudonnut ja maksoikin vain 13 euroa!

Ja viimeisenä se kaikken paras, eli aarre. Vanha seinälamppu, vanhoilla pölyillä, mutta muuten ehjä. Kankainen, punainen lamppuosa ja valettu metallinen seinäkannatin. Juuri täydellinen meidän vanhaan taloon, kunhan saadaan remontti valmiiksi. Tulee ehkä olohuoneeseen, lukunurkkaukseen, aivan ihana. Lamppuosaa voi vähän käännellä ja säädellä, kamalan harmaan johdon vois aikanaan vaihtaa vanhanaikaiseen kankaiseen. Punaista kupuakaan ei tarvi vaihtaa, jos nyt vähän putsais enimpiä pölyjä pois. Ois lähteny varmasti mukaan, vaikka ois ollu kalliimpikin, mutta viidellä eurolla, ehdottomasti!