Ookko nää syöny leijjonaa?

Kävin Porvoossa piiiitkästä aikaa ja kiersin siellä vakikirpparini eli lastentarvikkeisiin erikoistuneen kirppiksen ja sellaisen tavallisen itsepalvelukirppiksen sekä uskonnollisiin itresseihin suuntautuneessa että tietysti myös kierrätyskeskuksessa. Kierrätyskeskuksesta harvoin ostan mitään isompaa, koska porvoolaiset osaavat hinnoitella kierrätystavaransa. Mutta yleensä aina sitä pientä kivaa, mitä nyt löytyi vähän kaikista noista neljästä paikasta. Lastentarvikekirppikseltä hain ja löysinkin kenkiä tarpeeseen hiekkalaatikolle ja tietysti vähän vaatteita. Kuten aina. Toinen asia mitä lapsille tulee melkein aina ostettua on erilaiset pelit ja lelut sekä kirjat. Varsinkin pikkuautot, ne kun ei maksa juuri mitään ja aiheuttavat suurta riemua uusissa omistajissaan. Tosin kyllä niitä sitten myös pyörii vähän joka paikassa. Tuo kuvan upea vihreä Brion formula löytyi myös, mutta ei päädy hiekkalaatikkoleikkeihin, ehei.

Löysin lapsille myös tämän hienon kernikankaasta tehdyn essun, joka on sen verran iso, että se päällä voi mainiosti maalata ja räiskiä värejä, eikä tarvitse pelätä vaatteiden likaantuvan. Pelikokoelmaan lisäyksenä taas uus muistipeli, tällä kertaa vähän erilainen eli pitää löytää parit niin, että eläimistä tulee kokonaisia. Voi tietysti myös koota ihan omia hassuja mielikuvituseläimiä.

Tarjottimia ei koskaan voi olla liikaa, varsinkaan kotimaisen muoviteollisuuden tuotteita. Tuo isompi punainen on Karhumuovin tekemä ja keltainen Lanka ja Muovi ky Porin. Minulla on niiden kakkukupu, jonka punainen tarjotin meni rikki viime kesänä, nyt löysin uuden tilalle, ei värillä väliä. Kunnes se punainen tulee jossain vastaan. Eikä piparimuottejakaan voi koskaan olla liikaa, siksipä siksi kolme lisää. Kiepparilta löytyi nuo hienot metalliset pannunaluset ja tuollainen iso puristin, jotka sopii meidän vanhaan taloon hienosti. Sitä, mihin tarkoitukseen tuo puristin on, en tiedä tarkalleen sanoa. Noin valtavan kokoisia valkosipuleita ei ainkaan voi olla olemassa, omena sopii tuohon just. Ehkä se on lihan tm vastaavan puristamiseen.

Oon onnistunu hajottamaan edelliset kaulimeni, tuo kädensija menee halki jostain kumman syystä aina, siksi uusi kaulin. Kuvassa näkyy myös uusi kaivuri hiekkaleikkeihin ja purkkikokoelmaani löytyi kaksi uutta erikoisuutta. Oikeastaan purkkeja on kolme, mutta tuon tylsän metallisen aion paperoida kuten tämän, jolloin siitä tulee eri hieno.

Uudet purkkini ovat erikoisuuksia sikäli, että tämä toinen on englantilainen purkki, minkä huomasin kylläkin vasta kotona tarkemmin uusia löytöjäni tutkaillessani. Ostin sen puhtaasti hienon kuvituksen vuoksi ja ilo olikin suuri kun tarkistin tuota tekstiä purkin kannesta. Purkissa lukee Mads Stage eli purkin on kuvittanut tanskalainen kansainvälisestikin arvostettu kuvittaja, piirtäjä ja graafikko. Erikoinen löytö siis, ainakin minun kokoelmissani.

Ja tämä toinen oli ihan pakko ostaa, koska se on Merijalin karkkitehtaalta Oulusta. Itse karkkeja eli karviaismarjapastilleja en kyllä muista, mutta sen muistan miten hienoa oli päästä käymään karkkitehtaalla ala-asteen luokkaretkellä! Ja varsinkin kun karkkia sai syödä miten paljon vain ja  sieltähän sai karkkia mukaankin. Tunnetuimpia karkkeja oli Leijona -tervalakritsi- ja Pastirol -täytepastillit. Merijalin tehtaalla ei ole valmistettu karkkia sitten vuoden 1996 jälkeen ja itse tehdasrakennuskin on purettu tätä nykyä. Mutta aivan varmasti kaikki ovat kuulleet legendaarisen  "Ookko nää Oulusta, syökkö nää leijjonaa?"

Pikainen pyrähdys kierrätyskeskuksessa

Pikainen pyörähdys kierrätyskeskuksessa eli " käyn vain nopeasti katsomassa onko mitään uutta tullut?" poiki tällä kertaa kotimatkalle hyväkuntoiset narutikkaat lapsille, villaisen vanhan peiton hienolla kuosilla ja kerrassaan upean ihanan uuden laukun. 

Eli Canonin vanhan kameralaukun, mustaa nahkaa ja todella siistissä kunnossa. 

Sisältä upean punainen. Saatan käyttää laukkua myös kameralaukkuna, mutta pääasiassa kuitenkin ihan käsilaukkuna. Ihana löytö, josta aarteen etsijä - keräilijä luonteeni riemuitsee pitkään.

Ookko nää milloin viimeksi leiponu sämpylöitä?

Meillä oli tänään lasten kanssa harvinaisen terapeuttinen hetki kun leivottiin sämpylöitä kolmistaan. Oikeata taikinaterapiaa siis. Mä yleensä leivon kaikki meidän vaalean leivän, ruisleivän juurta en ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on kovasti. Viimeiset pari viikkoo oli jotenkin niin siipi maassa tai muuten vaan väsynyt, etten oikein jaksanut leipoa lainkaan, en edes sämpylöitä. Tänään löysin jääkaapista lähes vanhentuneen hiivan ja edellisviikon tähteiksi ja jostain ihme syystä hyllyn perälle unohtuneen satsin kuskusta. Siinäpä vois olla aineet sämpylöihin ja jos hiiva ei ole enää hengissä, ei menis aineet juurikaan hukkaan. Sekaan tankkimaitoa, speltti täys- ja vehnäjauhoja luomuna, porkkanaraastetta luomua sekin sekä hiukan siirappia, suolaa ja voita. Mun kokeilut ei ihan aina ole niin kovin onnistuneita, keiton jämiä, kasvisruokia tai murojen loput, mutta näistä  tuli hyviä eli voin suositella itse kullekkin kuskusjämien laittoa sämpylätaikinaan. Kuskushan on ihan vain vehnää, ehkä siksi toimii.

Lapset on kans sellasia, että aina kun kaivan oranssin taikinakulhoni esiin, he haluaisivat heti ruveta leipomaan. Usein mun kärsivällisyys ei riitä siihen, varsinkaan kun nuorimmainen tahtoo vain syödä napansa täyteen raakaa taikinaa, eikä juurikaan leivo mitään. Mutta tänään meillä oli hyvä hetki, leipominen sujui ja lapset jaksoivat tehtailla yhdessä koko pellillisen sämpylöitä. Yleensä sämpylöitä tulee se kaks tai kolme.

Pitihän niitä vähän koristella rusinoilla, mutta mikäs sen makeempaa. Tässä lasten sämpylät uuniin menossa. Ei ne pyöreitä ole, mutta lähes jokaisella sämpylänaamalla oli oma persoonansa. Löydättekö sämpylöiden joukosta isän, jolla on iso hymy; hänen vihaisesti hymyilevän poikansa; yksisilmäisen, jolla paljon hymyileviä rusinoita; kolmisilmäisen, jolla ei suuta lainkaan; entä pään, jossa paljon pelkkiä rusinasilmiä; sekä monta muuta tarinaa, joita voitte itse kuvitella. 

Huomasin upottaessani kädet taikinaan, että tätä olen tainnut vähän jo kaivata. Taikinan vaivaamisessa on jotain mystisen rentouttavaa. Tai ehkä se kumpuaa meidän naisten alitajunnasta, ajasta aikojen alusta, jolloin leipominen oli elinehto, ja se on niin sisäänrakennettu toiminta, että taikinan vaivaaminen nostaa esiin muinaisia onnen hetkiä. Ja kun se rapsakka leipä tulee uunista ja saa maistaa vielä hiukan höyryävää, voilla voideltua leipää, omin käsin leipomaa, ah! siinä kiteytyy elämä yksinkertaisimmilleen. Ja että toisetkin laumassa siitä tykkäävät ja ilolla syövät, no, sehän on lauman naaraan paras hetki paistatella tyytyväisyydessä.

Laitoin omiin sämpylöihini saksilla tähtileikkauksen ja tähden sisään vähän seesamin siemeniä. Ehkei aivan niin hauskan näköisiä kuin lasten hymyilevät rusinasuut, mutta maistuvia silti. Suosittelen taikinaterapiaa kaikille, jos hiukankaan tuntuu mieli olevan maassa. Toimii ja auttaa!

Metalliroskiksen paperointi

Toisinaan päivät vain hujahtelevat mennessään ja ei millään ehdi istahtaa koneelle päivittämään postauksia. On kasvimaan rakentamista, kevät kylvöjä ja kukkamaan putsausta, kompostihommia ja lasten kanssa pihalla leikkimistä, uutta keinua, liukurataa ja hiekkalaatikkoleikkejä. Ja sitten toisinaan on aikaa vaikka joka päivä. Kuten tänään kun vettä on tullut lähes koko päivän. Ajattelin nyt esitellä teille jo aiemmin mainitsemiani pääsiäisen askartelun tuloksia. 

Eli alkuastelma oli tämä, läjä vanhoja aikakausilehtiä, liimaa ja kirppikseltä löydetty pieni metallinen roskis. Ensin etsitään lehdistä sopivia mainoksia ja leikataan ne.

Sitten liimataan ja sovitellaan ja siistitään reunoja.

 Ison pyöreän osan liimaaminen oli helppoa...

...kaarevan kannen sitä vastoin huomattavasti mutkikkaampaa. Kansi on heilurimallia, eikä lainkaan irrotettavissa ja sen kaarevuus toi lisähaastetta. Kanteen paperia liimatessa piti tehdä ensin toinen reuna lähes valmiiksi ja vasta sitten pystyi liimaamaan toisen reunan. Laitoin kanteen sarjakuvan, jota olisi kiva lueskella vessassa asioidessa ja kannen sisäpuolelle Ratsupoliisi Kingin yllättämään käyttäjän.

 

Lopuksi lakkasin koko roskiksen kahteen kertaan ulkoilman kestävällä lakalla, koska roskiksesta tuli meidän ulkohuussin roskis. Homma oli helppoa ja suht nopeaa, näitä teen varmasti lisää, kunhan sopivia aihioita löytyy. Huussin isompi kuivikeastia esimerkiksi odottaa jo kovasti uusia vaatteita ylleen. 

Vappulöytöjä ja aarteita

Kävin lasten kanssa vapunaattona hakemassa vappupallot ja samalla pyörähdettiin kirppiksellä. Monestihan on niin, että jos ei ole pitkään aikaan päässyt käymään koluamassa kirppiksiä, tekee ihan mahdottomasti löytöjä. Ainakin minulle käy usein niin, kuten nytkin. Löysin lapsille varvassukkia, ja yhdet vielä moneksi vuodeksi liian isot marimekon raitapöksyt, mutta koska ne oli vain euron, hamstarasin ne säästöön. Lisäksi löytyi englanninkielinen luukkukirja, joka tulee olemaan tosi nasta siinä vaiheessa kun kieltä aletaan opiskelemaan ja Marimekon papukaija-syvä lautanen, kolme euroa kololla, mutta eipähän sitten ainakaan harmita, jos laps sen särkee.

Tietysti matkaan tarttui muutama keittöpurkki, suht vanhoja ja kivoja. Tuo vaaleansininen lintukuosi näyttää hieman Aarikan kuosilta, mutta purkin pohjassa ei ainakaan ollut mitään merkintöjä. 

Kattiloita ei koskaan voi olla liikaa, ainakaan näitä Finellin ihania emalikattiloita. Tämä on myös Esteri Tomulan suunnittelema kuosi, Ruusukaali, valmistettu vuosina 1968 - 70. Kattila on tosi hyvässä kunnossa, vain muutamasta kohdasta emali vähän pudonnut ja maksoikin vain 13 euroa!

Ja viimeisenä se kaikken paras, eli aarre. Vanha seinälamppu, vanhoilla pölyillä, mutta muuten ehjä. Kankainen, punainen lamppuosa ja valettu metallinen seinäkannatin. Juuri täydellinen meidän vanhaan taloon, kunhan saadaan remontti valmiiksi. Tulee ehkä olohuoneeseen, lukunurkkaukseen, aivan ihana. Lamppuosaa voi vähän käännellä ja säädellä, kamalan harmaan johdon vois aikanaan vaihtaa vanhanaikaiseen kankaiseen. Punaista kupuakaan ei tarvi vaihtaa, jos nyt vähän putsais enimpiä pölyjä pois. Ois lähteny varmasti mukaan, vaikka ois ollu kalliimpikin, mutta viidellä eurolla, ehdottomasti! 

Pyyhkeitä keittiöön

Pääsiäinen oli kaikin puolin ihana viikonloppu. Sain olla ihan yksin kotona melkein neljä kokonaista päivää, kun mies otti lapset ja lähti mökille pääsiäiseksi. Aurinko helli lämmöllään, oli rauhallista, vapaata, aamulla luin lehteä ja söin aamiaista ulkona rappusilla auringossa ihan rauhassa, söin tietysti myös suklaamunia ja tein just sitä mitä huvitti. Ehdin vähän askarrella, ommella ja puuhailla ulkona pihahommissa. 

Ompeluksia oli piiitkästä aikaa ihana tehdä, kun sai kerrankin rauhassa surruutella. Ei ollut ketään kyselemässä, että mitä tapahtuu tuosta napista, mitä tuo tekee, miksi se tekee noin jne. Sainkin tehtyä ihan hyvän määrän lapsille housuja, joista kuvia myöhemmin. 

Tein myös muutaman keittiöpyyhkeen. Minä pidän puuvilla ja pellavaisista keittiöpyyhkeistä ja keräilen niitä kirppareiltakin, jos edullisia sattuu löytymään. Olin aiemmin ostanut eräästä ruotsalaisen vaateketjun koti-osastolta kaitaliinan. Mietin, ettei minulla kuitenkaan ole tarvetta kaitaliinalle ihan just nyt, mutta pyyhkeille kylläkin, joten leikkasin kaitaliinan kolmeen osaan.

Sain siitä kaksi isompaa pyyhettä ja yhden pienen porkkanapyyhkeen. Tuolla samalla porkkanakuosilla on jo valmiina olemassaan keittiöpyyhe, jonka olin myös hommannut, ja noista isoista pyyhkeistä tuli juurikin samankokoiset. Pikkupyyhe on varmasti mainio, esim tuoreen leivän päälle pöytään katettuna, johon iso pyyhe usein on liian iso.

Nyt minulla on neljä kivaa pyyhettä, joiden kuvat kuulemma on Carl von Linné'n kasvien luokitusjärjestelmän kuvitusta 1700-luvulta.

Juhla Mokka Jubileums

Löysin ruokakaupassa asioidessani uusimman ihanuuden eli Pauligin Juhla Mokan vuoden 2011 kahvin säilytyspurkin, jonka ulkoasun grafiikan on suunnitellut Pietari Posti. Tekee aivan upeeta grafiikkaa mun mielestä, tykkään. Olihan tuo purkki taas pakko ostaa, Paulig on keksinyt hyvän keinon nyhtää ihmisiltä rahaa erikoispurkeillaan. Tähän asti olen tykännyt noista jokaisesta, uusimman ilmestymistä ehdin jo vähän odottaakin.

Mä koukutuin noihin purkkeihin heti tuosta ensimmäisestä, joka oli Klaus Haapaniemen vuonna 2008. Jostain syystä en heti purkkia ostanut, kun sen kaupassa näin ja jäin siksi ilman, kun ne myytiin hyvin pian loppuun. Sitten yllätys, yllätys, löysin purkin vuoden jälkeen odottamatta lähes naapurista, pienestä kyläkaupasta! Sen jälkeen viisastuneena olen ostanut uusimman purkin heti kun olen sen kaupassa nähnyt. Tosin Sanna Annukan (2009) purkin kanssa oli käydä lähes samalla tavoin eli isoista ruokakaupoista missä kävin, purkit myytiin heti, mutta meidän kyläkaupasta löysin, jee! Purkkien järjestys tuossa kuvassa on näköjään vähän väärä eli ensimmäisen teki Haapaniemi, sitten Sanna Annukka, seuraavana vuonna (2010) grafiikasta vastasi Sanna Mander ja uusimman on tehnyt siis Pietari Posti.

Säilytän noissa suolaa, maitojauhetta, intiaani- ja fariinisokeria, jotka kaikki vaatii ilmatiiviimmän purkin kuin lasipurkki, jotteivat paakkuunnu kauheesti. Varsinkin maitojauheelle ja fariinisokerille voi käydä köpelösti tavallisessa purkissa, olen eräänkin kerran yrittänyt epätoivoisesti kaapia kuivuneesta köntistä edes vähän jotain leivonnaisiin.