keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Punaista ja pahvia kiepparilta



Kävin tänään ihan pikaisesti Järvenpään kierrätyskeskuksessa ja tässä kuvia siitä mitä pikku piipahduksella tarttui mukaan. Yritän aina kaupungissa käydessäni pyörähtää kiepparin kautta, josko siellä vaikka olisi jotain kivaa mööpeliä tai muuta 'pientä kivaa'. Ja yleensä sieltä aina jotain mukaan tarttuu, vähintään sitä pikkukivaa. Nyt löytyi Elfan koreja telineineen, jotka kävis lähes täydellisesti meidän kodinhoitohuoneen pyykkikaappiin. Varmasti annamme niille uuden kodin. Lisäksi löytyi kuvassa näkyvät kaksi läkkipeltistä kukkaruukkua ja kivaa pientä muovia punaisena. Sarviksen voirasia, Plastexin jääkaappirasia ja kaksi sarviksen pientä muovilautasta lasten leikkeihin. Hassua että nuo kaikki olikin just punaisia tällä kertaa.




Kiepparin ovensuussa on myös 'Ota tästä ilmaiseksi' ja sieltä löytyi jätesäkillinen hyväkuntoisia arkistomappeja, kansioita ja lehtilaatikoita. (Jalat ei löytyny kiepparilta, niiden vain kuulemma oli pakko päästä kuvaan.) Otin ne ku ilmaiseksi annettiin ja totesin, että nämähän käy mainiosti mun tulevaan työhuoneeseen. Kansioissa oli joitakin epämääräisiä lehtileikkeitä jäljellä ja tuollainen hieno joulutähti. Tuollaisia taidan askarrella ensi jouluksi, tuosta saa hyvin taitto- ja leikkuuohjeet.



Toinen kohde, mihin nuo kansiot käy erinomaisesti, on mun vanhat, heiveröiset mutta arvokkaat muotikuvani. Mieheni isovanhemmilla on ollut aikoinaan kauppa ja siellä on tietysti pitänyt olla muotilehtiä, jotka sitten on kertyneet kesämökin vintille. Sieltä minä ne pelastin, rakastavaan huomaani. 



 
Osa on tosi huonokuntoisia, kuten kuvasta näkyy, ja ne pitäisi pystyä jotenkin säilömään niin, etteivät ainakaan menisi enää huonommiksi ja että niitä voisi selailla. Oon yrittäny miettiä eri vaihtoehtoja, kontaktimuovi ei missään tapauksessa käy, laminointi ehkä, mutta siitä tulee niin jäykkä, vai onko kellään parempaa tietoa kuinka ohutta laminointia voi saada? Ehkä ne pitää laittaa tylsästi muovitaskuun.



Joukossa on muutama ranskalainen harvinaisuus, ruotsalainen Ahlen & Åkerlends, suomalainen Sorja, Kotiliesi ja muita kotimaisia. Kaikki lehdet on noin 45 -47 vuosimallia eli aivan ihania siis.



Oiskos tässä ensi kesän rantamuotia kenties?

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Voi jestas, mikä aarre!

Kyllä muovitaksu varmaan olisi paras vaihtoehto, koska sitten nuo leikkeet saa kuitenkin vielä irti siitä muovistaan, toisin kuin laminoinnista.

Rouva Kukko kirjoitti...

Niin, samaa mieltä minäkin. Muovitaskut on valitettavasti vain niin rumia, vaikka kyllä niissäkin kannattaa satsata laatuun. Ja onhan ne kokorajoitteisiakin eli tietääkseni niistä on A4 ja A3, mutta onko siltä väliltä, koska osa noista kuvista on just siitä väliltä.