Mitä tehdä epäonnistuneesta piparitaikinasta?

Syödä, tietty joo, mutta jos on vahingossa tehny vieläpä tupla-annoksen,  ni eihän sitä jaksa kaikkea taikinaa syödä. Mulle kävi joulun alla juurikin niin, että tein tupla-annoksen piparitaikinaa ja huolimaton kun olin, taikinasta ei tullut kaulintakelpoista ollenkaan.  Luultavasti sokeri ei ehtiny sulaa kunnolla ja jäi kiteiseksi niin, että taikinan kauliminen oli yhtä tuskaa. Niin meillä sitten syötiin viipalepipareita ja loput taikinasta pistin pakkaseen odottamaan inspiraatiota. 

Banaani ja valkosuklaa, voiko mitenkään toimia?

Bongasin kylänkaupan alelaarista tämän suklaalevyn, banaani-manteli-valkosuklaa. Luomuna. Olin jo sitä aikaisemmin kovasti ihmetellyt, että miksi ihmeessä pitää tehdä luomu -suklaasta jotain erikoista makujen hässäkkää, joka varmasti ei edes toimi? Oikeasti, kenen mielestä banaani ja valkosuklaa toimii suklaalevynä yhdessä? Siis jos halutaan tehdä luomua ja saada sille ostajia, kannattaisi edes hiukan miettiä mitä tuotteita tekee. Tällainen erikoisuuden tavoittelu saa ihmiset varmasti kiertämään luomun kaukaa. Ei siis mikään ihme, että tätä kyseistä suklaata oli alessa usempi levy.

Niksipipari ja nekku

Lasten kanssa leivottiin piparilinna, joka on tarkemmin esitelty tuolla Munalan kaupan puolella. Tässä kuitenkin pieniä kokemuksia piparitalon ikkunoiden tekemisestä, jos joku sellaisia haluaa tehdä ja miettiin mikä ois paras toteutustapa. Tarkempia ohjeita löytyy varmasti muualtakin, itse ainakin kaipaan usein ohjeista myös sellaisia mitä myös voi tapahtua -juttuja.

Suklaakakkua, teetä ja sympatiaa

Niin sitä itse kukin aina joka vuosi vanhenee ja itse alan olla kohta jo aikuisen iässä. Kuinkahan sitä oikein osais olla aikuinen, hmmm... Mutta siis, vanhenin viime kuun puolella taas vuoden ja oikeastaan syntymäpäiväni oli oikein onnistunut kaikin puolin. Aamulla sain maistella itse tekemääni ihanaa suklaista dajm-kakkua tee -kupposen kera ja lueskella sanomalehteä just niin pitkään kuin halusin.

...syöny keväällä perhosia ja ruusuja?

Tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa rosetteja vapuksi. En ollu etes koskaan aiemmin maistanu niitä, tosin hyvin samalla ne maistuu kuin tippaleivätkin, mutta ehkä pikkuisen paremmalle. 

...nähny Herra Hakkaraista?

Lapset penkoo aina välillä keittiön laatikoita, missä on mun leivosmuotit ja piirakkavuoat. Pikku Tipunen löysi tuon Herra Hakkarainen -kakkuvuoan ja tahtoi kovasti, että leipoisimme Hakkaraiskakun. Niin me sitten leivoimme eilen naistenpäivän kunniaksi. Reseptin löysin Kinuskissalta pienin muutoksin. Meillä ei ollut sitruunarahkaa, joten käytin vaniljarahkaa ja laitoin Lemon curdia reilun teelusikallisen mukaan. Appelsiinin meillä on reilun kaupan appelsiineja eli tavallisia appelsiineja pienempiä, joten niistä laitoin kolmen kuoriraasteen. Kakusta tuli aivan ihanan raikas, appelsiini ja sitruuna maistuivat todella hyvin ja kakku on mehukas ja kuohkea. Suosittelen kyllä. Päälle laitettiin jääkaappiin edellisestä leivonnasta jääneet suklaakuorrutteet ja vähän nonparelleja koristeeksi. 

Nautiskelin kakua ja teetä uuden kirjan kanssa, jonka löysin edullisesti kirjakaupasta. Kirja on Sari Salmelan Näyttämöpukuja, joka esittelee pukusuunnittelija Salmelan puvustuksia hienoin kuvin. Paljon ihania pukuja, paljon yksityiskohtia, tulee kova hinku päästä teatteriin, puuterituoksujen ja aistien maailmaan.

Pakkassunnuntaita

Eilen vietettiin Runebergin ja presidentin valintapäivää ainakin täällä meillä kirpakassa pakkaskelissä. Aamulla oli -28 pakkasen puolella, puolilta päivin kun kävimme äänestämässä vielä yli -20, mutta illaksi sitten lauhtui jo. Tänään ei ole enää kuin -5, mikä on mulle juuri sopiva pikkupakkanen, en oikein tykkää noista yli -20 asteisista.

Syys ja juhlat

Onpas täällä ollut hiljaista, anteeksi siitä. Syksy tuli ja kiireet siinä samalla. On ollut paljon kaikenlaista, mutta nyt on vähäksi aikaa kiireet ohi ja ehtii kertomaan tännekin meidän kuulumisia. Tässä muutamia kuvia siitä mitä on kiireet meillä olleet eli sienimetsässä on tullut käytyä aina kun vesisateelta vain taukoa on ollut.

Meillä on myös juhlittu ja juhlittu.

Ookko nää milloin viimeksi leiponu sämpylöitä?

Meillä oli tänään lasten kanssa harvinaisen terapeuttinen hetki kun leivottiin sämpylöitä kolmistaan. Oikeata taikinaterapiaa siis. Mä yleensä leivon kaikki meidän vaalean leivän, ruisleivän juurta en ole vielä hankkinut, mutta harkinnassa on kovasti. Viimeiset pari viikkoo oli jotenkin niin siipi maassa tai muuten vaan väsynyt, etten oikein jaksanut leipoa lainkaan, en edes sämpylöitä. Tänään löysin jääkaapista lähes vanhentuneen hiivan ja edellisviikon tähteiksi ja jostain ihme syystä hyllyn perälle unohtuneen satsin kuskusta. Siinäpä vois olla aineet sämpylöihin ja jos hiiva ei ole enää hengissä, ei menis aineet juurikaan hukkaan. Sekaan tankkimaitoa, speltti täys- ja vehnäjauhoja luomuna, porkkanaraastetta luomua sekin sekä hiukan siirappia, suolaa ja voita. Mun kokeilut ei ihan aina ole niin kovin onnistuneita, keiton jämiä, kasvisruokia tai murojen loput, mutta näistä  tuli hyviä eli voin suositella itse kullekkin kuskusjämien laittoa sämpylätaikinaan. Kuskushan on ihan vain vehnää, ehkä siksi toimii.

Lapset on kans sellasia, että aina kun kaivan oranssin taikinakulhoni esiin, he haluaisivat heti ruveta leipomaan. Usein mun kärsivällisyys ei riitä siihen, varsinkaan kun nuorimmainen tahtoo vain syödä napansa täyteen raakaa taikinaa, eikä juurikaan leivo mitään. Mutta tänään meillä oli hyvä hetki, leipominen sujui ja lapset jaksoivat tehtailla yhdessä koko pellillisen sämpylöitä. Yleensä sämpylöitä tulee se kaks tai kolme.

Pitihän niitä vähän koristella rusinoilla, mutta mikäs sen makeempaa. Tässä lasten sämpylät uuniin menossa. Ei ne pyöreitä ole, mutta lähes jokaisella sämpylänaamalla oli oma persoonansa. Löydättekö sämpylöiden joukosta isän, jolla on iso hymy; hänen vihaisesti hymyilevän poikansa; yksisilmäisen, jolla paljon hymyileviä rusinoita; kolmisilmäisen, jolla ei suuta lainkaan; entä pään, jossa paljon pelkkiä rusinasilmiä; sekä monta muuta tarinaa, joita voitte itse kuvitella. 

Huomasin upottaessani kädet taikinaan, että tätä olen tainnut vähän jo kaivata. Taikinan vaivaamisessa on jotain mystisen rentouttavaa. Tai ehkä se kumpuaa meidän naisten alitajunnasta, ajasta aikojen alusta, jolloin leipominen oli elinehto, ja se on niin sisäänrakennettu toiminta, että taikinan vaivaaminen nostaa esiin muinaisia onnen hetkiä. Ja kun se rapsakka leipä tulee uunista ja saa maistaa vielä hiukan höyryävää, voilla voideltua leipää, omin käsin leipomaa, ah! siinä kiteytyy elämä yksinkertaisimmilleen. Ja että toisetkin laumassa siitä tykkäävät ja ilolla syövät, no, sehän on lauman naaraan paras hetki paistatella tyytyväisyydessä.

Laitoin omiin sämpylöihini saksilla tähtileikkauksen ja tähden sisään vähän seesamin siemeniä. Ehkei aivan niin hauskan näköisiä kuin lasten hymyilevät rusinasuut, mutta maistuvia silti. Suosittelen taikinaterapiaa kaikille, jos hiukankaan tuntuu mieli olevan maassa. Toimii ja auttaa!