Kunhan vaan kysäsen...

Jos ompelukonepöytä näyttää tältä, ni tarkoittaako se silloin, että sitä ilmiselvästi käytetään aivan liian vähän? 

Luekko nää palijon?

Mää niin tykkään kirjoista. Tykkään niitä lukea, tykkään katella ja erityisesti tykkään niitä hamstrata. Kirjat ovat minun suuri heikkouteni, kuten Dorcas Lane sanoisi Candlefordin postineidissä. Se, joka on katsonu sarjaa, tietää mitä tarkoitan, Dorcasilla niitä heikkouksia nääs piisaa.

Talviunillako vai ei?

Miten onkaan ollut synkkää ja pimeää ulkona, märkää ja mustaa. Mutta eilen satoi lunta ja kaikki näyttää niin paljon paremmalta kun on edes pieni määrä valkoista maassa. Toivottavasti pysyy edes muutama päivän, vaikka kyllähän se siitä taas sulaa. 

Tuo ulkona pysyvä synkkyys on vähitellen hiipinyt myös minun sisimpään, ainakin tunnepuolelle. Ei oikein ole jaksanut olla reipas, vaan helposti sitä synkistelee. Oon myös huomannut että taidan olla niitä ihmisiä, jotka mielellään nukkuis talviunta. Ainakin tämän pimeimmän kauden ajan. Mää niin mieluusti vaan nukkusin ja nukkusin, välillä kääntäisin kylkee ja sitt taas nukkusin, toki jotain vois syödäkin toisinaan, mutt enimmäkseen nukkusin. Harmillista, ettei talviunet näin perheellisenä kovin hyvin onnistu. Vaan ehkäpä tuo lumi taas herättää tämän unenpöpperöisen karhumuorin ja uus vuosi alkais virkeämmin kuin entinen vuosi loppui. Ei lunta hirveesti tarttis tulla, mutta mieluummin lunta vaikka paljonkin kuin tuo väsyttävä pimeys ja ankeus. Parhaillaan nytkin ulkona satelee hiljoksiin lunta. Kaunista, Ah! niin kaunista.

tiiäkkö nää kuinka palijon nää hävität ruokaa?

Mää en tiiä. Nyt ois hyvä hetki vähän miettiä asiaa kun meneillään on Kuluttajaliitton Hävikkiviikko 4 - 10. 11. Tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomiota syömäkelpoisen ruuan pois heittämiseen ja heittämättä jättämiseen. Pois heitettävän ruuan määrä on huima, luvut niin isoja, ettei niitä oikein tällainen pieni ihminen ymmärrä. Mutta liikaa sitä menee ja suurin osa siitä on leipää, tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja juureksia. Myös itsetehtyä ruokaa heitetään pois, kun sitä on tehty liian paljon. Herää kysymys, että eikö ihmisillä ole käytössä pakastinta? 

...käyny jo sienimettässä?

Nyt on tälle syksylle sienikorikin korkattu eli käyty mettässä ja muutaman sienen sinne korin pohjalle kerännyt. Itseasiassa kävin kyllä jo pari, kolme viikkoa sitten vähän katselemassa, mutta silloin ei vielä mitään löytynyt. Nytkin löytyi lähinnä kymmentä erinäköistä rouskua, joista uskalsin ehkä kerätä noin kahta; muutama hassu kanttarelli, yksi mustatorvisieni ja ihan kivasti suppilovahveroita. Joiden aika ei ehkä ihan vielä ole, pikkuhiljaa niitäkin kyllä tulee enemmän.

Sain pikkuneidin kaveriksi metsään, ihmeen hyvin neljävuotias jaksoi taapertaa risukossa ja keräsi omaan koriinsa vähän sieniäkin. Vähällä kyllä oli tältä isolta neidiltä päästä julmettu parku kun pääsimme mettän laitaan, joku kurja mettän omistaja oli päättäny pistää mettäkoneella just sen mun sienimettän matalaksi. Ei sieltä oikein mitään löytäny, ku risuja oli joka paikassa. Nyt mun täytyy ettiä itelleni uus sienipaikka. Mutta oli meillä neidin kanssa ihan hyvä reissu siellä mettässä, pohdiskeltiin elämän suuria kysymyksiä eli sitä miksi sienillä on jalat? Äidin korjaus, vain yksi jalka, että pysyis pystyssä. Oisko hassua, jos ihmisilläkin ois vain yksi jalka? Löydettiin myös monta istuvaa sientä. Metsässä on kivaa. 

Tiiäkkö nää mitä nää syöt?

Kuvan nappasin täältä

Katsoin pari päivää sitten viime viikon keskiviikkona esitetyn, mediassa paljon puhetta aikaan saaneen Food Inc. -dokkarin, joka on vielä muutaman päivän nähtävissä Yle Areenassa. Käykää ehdottomasti kattomassa se, jos ette vielä oo sitä nähneet. On meinaan ajatuksia herättävä. Tiedätkö sinä mitä todellisuudessa syöt, tiedätkö mistä ruokasi on kotoisin, mitä se on syönyt, ennenkuin päätyi sinun syötäväksi?

Täällä ollaan

 

Sataa vettä. Ihan kaatamalla. Jos oisin tuon tienny, oisin voinu laittaa saippuat mattoihin, kuurata niitä vähän ja nythän ne ois huuhtoutunu tuossa sateessa ihan itestään.

Syrämmiä ja iloisia yllätyksiä

Tänään tuli postissa ihana paketti. Voitin Rynttyliisan arvonnassa nämä ihanat sydämet, jotka oli tosi hienosti tehdyt ja pääsivät heti koristamaan lastenhuoneen ikkunaa. Samassa paketissa tuli vielä yllätys eli nyt kohta 40 -vee on onnellinen nelikymppisestä vuosikalenteripyyheliinasta. Mulla on nyt oma vuosikalenteripyyhe, jota olen kauan haaveillut, kivaa, kivaa, kiitos Maija tosi paljon!

...ihaillu auringon valoa lumisella hangella?

Kuinka aurinko saakin ihmisen kehräämään mielihyvästä! Pitkästä aikaa ihanaa keväistä aurinkoa ja valkeaa lunta, ei ole kauniimpaa yhdistelmää. Mieliala kohoaa ja tuntuu että taas jaksaa ja pystyy vaikka mihin. Tässä kuvia aurinkoiselta päivältä eskarilaisen koulumatkan varrelta.

Robotteja aamupalaksi

Meillä käytiin mielenkiintoinen keskustelu tänään aamiaispöydässä. Ihmisistä ja robotiikasta. Ei lainkaan vaikea aihe 3 ja  6 -vuotiaille vaikka luulis.

Päivän uutissanomat

Siinä se nyt on. Ensimmäinen tabloid kokoinen hesari. Luettuna. Kun tää hesarin uudistus oli tulossa ja siitä ihmisiltä kyseltiin mielipidettä, en oikein osannu ottaa kantaa juuta enkä jaata siitä kumpi on parempi uus tabloid-kokoinen vai se vanha julmetun iso. Enkä oikein osaa vieläkään. Onhan tuo näppärä tuo pieni, ei vie tilaa aamiaispöydässä, on jotenkin mannermaisemman ja modernin oloinen, mutta silti jotenki niin outo. Meille ja varsinki mulle on hesari kuulunut jo toistakymmentä vuotta aamiaispöytään teekupposen ja kaurapuuron kanssa että oikeesti en osaa olla ilman. Mun päivä ei ala jos en saa lukea lehteäni ja mieluummin just ihan rauhassa. Piiiiitkällä kaavalla. Tosin näin lapsiperheessä, pitkän kaavan hesarin lukuun ei oikein tahdo löytyä aikaa. Se on ollu niin ihana levittää siihen pöydälle se iso lehti, uppoutua siihen ja siemailla samalla kupponen teetä, jos toinenki. Siinä tulee kerrattua kotoiset ja  maailman uutiset, meillä kun ei oo sitä televisiota ja radiokin on päällä tosi harvoin. Useinmiten ei kyllä ehdi ees sitä ensimmäistä puolta kupposta hörpätä ku on jo ensimmäiset kyselyt hihassa kiinni.

Mutta että tuollainen pieni? Enpä tiiä. Jotenki ku on niin tottunu johonki lehteen ja siitä yhtäkkiä pitää vaihtaa toiseen, menee tuttu järjestys ihan sekaisin. Ja tuo tabloid tuntuu ainakin näin ekan lehden jälkeen vähän vieraalta. Vaan turha tässä nyt on sen enempä mesoilla, oikeesti tässä käy kuiteski niin ett mä varmaan kaipaan ensimmäisen viikon sitä isoo lehtee, toinen viikko menee totutellessa tuohon pinempään ja sitten en enää muista että niin isoja lehtiä oli joskus olemassakin. Ja miten se oli niin hankalakin pöydässä, varsinki jos kaks haluaa lukea lehtensä yhtäaikaa. Eli tervetuloa vain, tabloid hesari, päivitys 2000 -luvulle. 

Yks asia tosin vielä on uudessa lehdessä kyseenalaista eli testaamatta on se, miten hyvin tabloid mahtaakaan palaa? Meillä kun hesari on aina ollut se ykkönen näissä tulien sytytysasioissa. 

Joulun välitilinpäätös

Näin joulun ja vuoden viimeisten päivien kiitäessä ohi, voi hyvin tehdä pienen välitilinpäätöksen tästä joulusta. Ensin joulua tehdään innoissaan ja tohinalla, minä mietin mitä herkkuja tänä vuonna kokeilis leipoa, selaan joululehtiä innoissani ja ehdin sitten lopulta leipoa perinteisiä torttuja sen pellillisen, pipareita ja muutamat namut. Kaappiin varataan tietysti monta pullollista glögiä hyvissä ajoin ennen joulua, yleensä hamstraamisen voi aloittaa heti kun ensimmäiset glögit ilmestyvät kauppoihin marraskuun lopulla, ettei vaan pääsis juhlajuoma loppumaan. Ja silti niin aina vaan käy.

..juhlinu syksyllä?

Meillä juhlitaan paljon näin syksyisin. On kahdet synttärit, isänpäivää, itsenäisyyspäivää, joulusta puhumattakaan. Siinä välissä sitten voi viettää nimppareita, sadonkorjuujuhlia tai pyhäinmiestenpäivää, jos vatsa vain vetäis kakkua niin paljon. Leipuri kyllä mielellään leipois, mä tykkään niin tehdä kakkuja ja kaikkia herkkuja. Tässä vähän herkkuja tämän vuotisista Isoveikan synttärijuhlista merirosvo -teemalla. 

Suklaakakkua, teetä ja sympatiaa

Niin sitä itse kukin aina joka vuosi vanhenee ja itse alan olla kohta jo aikuisen iässä. Kuinkahan sitä oikein osais olla aikuinen, hmmm... Mutta siis, vanhenin viime kuun puolella taas vuoden ja oikeastaan syntymäpäiväni oli oikein onnistunut kaikin puolin. Aamulla sain maistella itse tekemääni ihanaa suklaista dajm-kakkua tee -kupposen kera ja lueskella sanomalehteä just niin pitkään kuin halusin.

Kesäinen haukotus

Tässä kissan terveiset blogiemännälle. Ollut niin kiirettä kesäteatterin kanssa ettei ole ehtinyt posteja kirjoittelemaan. Mutta siitäkin huolimatta, 

oikein aurikoista kesää kaikille lukijoille!

...jo tuntenu ruohon vihreän tuoksun? Eli pääsiäisaskartelua ja herkkuruokia

Kesän vihreyttä odotellessa voin näyttää kuvia meidän vihreistä pääsiäisruohoista. Laitoin vehnän jyviä kasvamaan kevään kunniaksi, samaan astiaan, jossa oli jouluinen kukka-asetelma ja tuikkuja. Kaveriksi laitoin sinisiä helmihyasintteja, minusta ne on ihana kevätkukkia, paljon ihanampia kuin se ikuinen narsissi. Joita kyllä löytyy mulla kukkapenkistä, vielä aika nupullaan.

Arkea

Kummasti aika vain hurahtaa käsistä. Kun Munalan puolella alkaa tapahtumaan vihdoin taas edistystä, jää näköjään muu toiminta vähemmälle.