perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulun välitilinpäätös





Näin joulun ja vuoden viimeisten päivien kiitäessä ohi, voi hyvin tehdä pienen välitilinpäätöksen tästä joulusta. Ensin joulua tehdään innoissaan ja tohinalla, minä mietin mitä herkkuja tänä vuonna kokeilis leipoa, selaan joululehtiä innoissani ja ehdin sitten lopulta leipoa perinteisiä torttuja sen pellillisen, pipareita ja muutamat namut. Kaappiin varataan tietysti monta pullollista glögiä hyvissä ajoin ennen joulua, yleensä hamstraamisen voi aloittaa heti kun ensimmäiset glögit ilmestyvät kauppoihin marraskuun lopulla, ettei vaan pääsis juhlajuoma loppumaan. Ja silti niin aina vaan käy.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012




Rauhallista joulua ja oikein hyvää uutta vuotta 2013!



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

..juhlinu syksyllä?




Meillä juhlitaan paljon näin syksyisin. On kahdet synttärit, isänpäivää, itsenäisyyspäivää, joulusta puhumattakaan. Siinä välissä sitten voi viettää nimppareita, sadonkorjuujuhlia tai pyhäinmiestenpäivää, jos vatsa vain vetäis kakkua niin paljon. Leipuri kyllä mielellään leipois, mä tykkään niin tehdä kakkuja ja kaikkia herkkuja. Tässä vähän herkkuja tämän vuotisista Isoveikan synttärijuhlista merirosvo -teemalla. 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Linnut on vihaisia meilläkin




On ne nuo vihaiset linnut päässeet pesiytymään myös meille vaikka olen itse niiden pesimäpuuhia yrittänyt hillitä. Poika niistä kuitenkin kovasti tykkää ja senpä vuoksi tilasimme mummalta Angry Birds -pipon syksyn viileitä kelejä vastaan.



Pipo on virkattu Novitan syksy 2012 -lehdessä olleella ohjeella nro 39, Lasten virkattu lippis. Ohjeessa oli käytetty lankana Isoveljeä, tähän pipoon käytettiin Seiska veikkaa 2-kertaisena ja Nalle -lankaa. Mumma siis virkkuutteli pipon, minä aplikoin siihen nuo silmät. Ensin koneella surruuttelin palat yhteen ja sitten käsin pistelin silmät pipoon. Hieno tuli, ainakin sillä mittarilla miten paljon pipoa on pidetty.

torstai 15. marraskuuta 2012

Suklaakakkua, teetä ja sympatiaa




Niin sitä itse kukin aina joka vuosi vanhenee ja itse alan olla kohta jo aikuisen iässä. Kuinkahan sitä oikein osais olla aikuinen, hmmm... Mutta siis, vanhenin viime kuun puolella taas vuoden ja oikeastaan syntymäpäiväni oli oikein onnistunut kaikin puolin. Aamulla sain maistella itse tekemääni ihanaa suklaista dajm-kakkua tee -kupposen kera ja lueskella sanomalehteä just niin pitkään kuin halusin.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tee-, kahvi- ja kaakao- purkkirintamalla uutuuksia




Meille satoi perjantain vastaisena yönä lumi maahan, aikaisemmmin mielestäni kuin viime vuonna. Tuskinpa tuo pysyvää sorttia on, mutta tuli talvi, tuli kylmä ja vaikka siihen kuinka yrittää asennoitua ja henkisesti latautua, niin on se aina niin hytisyttävää ja ankeaa. Vaan tähän kylmän vuodenajan kalseuteen auttaa kuppi höyryävän kuumaa teetä, kaakaoo tai kahvia, mistä kukin eniten tykkää.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Äidille ja tyttärelle




Käsi ylös kuinka monella oli 80-luvulla putkikassi? Mulla ja siskolla ei ollu kuin tuollaiset pienet putkikassit, siskolla punainen ja mulla tuo sininen. Äiti oli sitä mieltä ettei pilata lasten ryhtiä putkikassilla vaan reppu se koululaisella olla pitää. Äiti oli ehkä oikeassa, mutta silti olin kauhean kade luokkakavereille, joilla oli oikea, iso putkikassi. Tykkäsin silti tuosta pienestäkin, voisin käyttää sitä vieläkin käsilaukkuna esim. mutta kantohihna on kadonnut ajan saatossa jonnekin. Tuo isompi putkikassi löytyi keväällä kirppikseltä ja nyt minulla on siis oma iso putkikassi, jee! Ja jotta perinteet säilyvät äidiltä tyttärille, oma tyttöseni saa tuon pienen putkikassin käyttöönsä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Astioita ja muuta keittiökamaa




Näin hauskan kukan sain tehtyä keväisistä kirppislöydöistä. Servettirenkaita, lasilautasia ja keltainen valurautapata. Keltaiset servetit eivät kylläkään ole kirppislöytö vaan ihan tuosta naapurimaan Heikki&Mauri kaupasta tilatut. Nuo lasilautaset ostin vaikka en ole aivan varma että onko ne oikeasti Luna-sarjaa vai ei, en ole vielä saanut täyttä varmuutta asiaan. Hyvin lähellä oikeata ne kuitenkin ovat ja kuusi kappaletta kauniita lasilautasia ei ole koskaan huono ostos.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Teetarpeita




Juuri kun olen muutama päivä aikaisemmin todennut, että tarvitsen uuden teesihdin, törmään kirppiksellä tällaisiin hauskoihin ukkoon ja akkaan. 


maanantai 3. syyskuuta 2012

Ompelukori




Tarvitsin itselleni ompelukorin, jossa kuljettaa ompelutarvikkeita, saksia, lankoja, neuloja ym. paikasta toiseen niin etteivät ne putoile matkan varrelle. Ja joka olisi tietysti kätevä mutta myös kaunis katsella. 


torstai 30. elokuuta 2012

Käsityökirjallisuuslöytöjä





Näiden ihanien kirjottujen auringonkukkayyny -löytöjen ohella esittelen käsityökirjallisuutta, jota pitää aina olla paljon erilaista kotona, kun koskaan ei voi tietää milloin tarvitsee inpiraatiota tai tietoa jostain tekniikasta. 


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kesäinen haukotus




Tässä kissan terveiset blogiemännälle. Ollut niin kiirettä kesäteatterin kanssa ettei ole ehtinyt posteja kirjoittelemaan. Mutta siitäkin huolimatta, 

oikein aurikoista kesää kaikille lukijoille!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Sorjat suosivat leveitä...



... eli mekko 50-luvun tyyliin. Tein viime vuoden loppu puolella 50-luvun puvun ystävälleni, nyt vihdoin siitä kuvia. Satuin mainitsemaan kerran, että löysin sikahalvalla ihanaa keltaista valkopilkullista puuvillaa ja siitä tulisi ihana fiftarimekko Pikku Tipuselle ainakin. Ystäväni siihen heti sanomaan, että hän itse asiassa tarvitsisi sellaisen mekon, kun heillä on tulossa juhlat 50-luvun teemalla. Ja minähän tietenkin innostuin heti ja lupasin auttaa mekon tekemisessä. Kävin siis ostamassa pakan lopun pois ja mekkoa tekemään.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Uusimmista uusin kahvipurkki






Miten mulle näitä kahvipurkkeja kertyykin, vaikken kahvia edes juo? Mutta kun taas oli kauppaan ilmestynyt uusi komea kahvipurkki, pitihän se siitä käryyn napata. 



tiistai 1. toukokuuta 2012

...syöny keväällä perhosia ja ruusuja?



Tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa rosetteja vapuksi. En ollu etes koskaan aiemmin maistanu niitä, tosin hyvin samalla ne maistuu kuin tippaleivätkin, mutta ehkä pikkuisen paremmalle. 



sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

...jo tuntenu ruohon vihreän tuoksun? Eli pääsiäisaskartelua ja herkkuruokia




Kesän vihreyttä odotellessa voin näyttää kuvia meidän vihreistä pääsiäisruohoista. Laitoin vehnän jyviä kasvamaan kevään kunniaksi, samaan astiaan, jossa oli jouluinen kukka-asetelma ja tuikkuja. Kaveriksi laitoin sinisiä helmihyasintteja, minusta ne on ihana kevätkukkia, paljon ihanampia kuin se ikuinen narsissi. Joita kyllä löytyy mulla kukkapenkistä, vielä aika nupullaan.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Arkea




Kummasti aika vain hurahtaa käsistä. Kun Munalan puolella alkaa tapahtumaan vihdoin taas edistystä, jää näköjään muu toiminta vähemmälle.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

...nähny Herra Hakkaraista?






Lapset penkoo aina välillä keittiön laatikoita, missä on mun leivosmuotit ja piirakkavuoat. Pikku Tipunen löysi tuon Herra Hakkarainen -kakkuvuoan ja tahtoi kovasti, että leipoisimme Hakkaraiskakun. Niin me sitten leivoimme eilen naistenpäivän kunniaksi. Reseptin löysin Kinuskissalta pienin muutoksin. Meillä ei ollut sitruunarahkaa, joten käytin vaniljarahkaa ja laitoin Lemon curdia reilun teelusikallisen mukaan. Appelsiinin meillä on reilun kaupan appelsiineja eli tavallisia appelsiineja pienempiä, joten niistä laitoin kolmen kuoriraasteen. Kakusta tuli aivan ihanan raikas, appelsiini ja sitruuna maistuivat todella hyvin ja kakku on mehukas ja kuohkea. Suosittelen kyllä. Päälle laitettiin jääkaappiin edellisestä leivonnasta jääneet suklaakuorrutteet ja vähän nonparelleja koristeeksi. 



Nautiskelin kakua ja teetä uuden kirjan kanssa, jonka löysin edullisesti kirjakaupasta. Kirja on Sari Salmelan Näyttämöpukuja, joka esittelee pukusuunnittelija Salmelan puvustuksia hienoin kuvin. Paljon ihania pukuja, paljon yksityiskohtia, tulee kova hinku päästä teatteriin, puuterituoksujen ja aistien maailmaan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Puukuituja ja vähän muoviakin




Joskus voi käydä näinkin. Käytiin kirppiskierroksella ja mukaan ei lähtenyt tällä kertaa parin pussilakanan lisäksi juuri muuta kuin kirjoja, kirjoja, kirjoja! Lasten sormet osoittavat heidän suosikit uutuuksien pinosta.
  

maanantai 6. helmikuuta 2012

Pakkassunnuntaita




Eilen vietettiin Runebergin ja presidentin valintapäivää ainakin täällä meillä kirpakassa pakkaskelissä. Aamulla oli -28 pakkasen puolella, puolilta päivin kun kävimme äänestämässä vielä yli -20, mutta illaksi sitten lauhtui jo. Tänään ei ole enää kuin -5, mikä on mulle juuri sopiva pikkupakkanen, en oikein tykkää noista yli -20 asteisista.


tiistai 17. tammikuuta 2012

Vanhoja kankaita ja jotain muuta kivaa




Olen kevään ja kesän aikana löytänyt paljon ihania kankaita, näin talvella on ollut kankaissa jostain syystä hiljaisempaa. Joukossa on vanhoja lakanoita, joista suurin osa tulee käyttöön. Pidän tosi paljon vanhoista kuoseista ja olenkin kerännyt lakanoita ihan lakanakäyttöön. Valitettavasti joukossa oli myös sellaisia jotka on jo liian puhki kuluneita keskeltä lakanoiksi, mutta kyllä niistä vielä jotain muuta tekee. Kuvat on kyllä kaikki ihanan kesäisiä, oikein tulee ikävä lämmintä ja aurinkoa kun ulkona on pikku pakkanen ja luntakin jo ihan kiitettävästi.



keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Haalareista Molla - Maijaan sekä Neiti Lamkaniini





Lainasin kirjastosta hyvän kirjan lasten vaatteiden ompeluun ja vähän muitakin ohjeita siinä on. Ajattelin, että tämäpä ois kiva saada omaan kirjahyllyynkin ja kas, uskomaton tuuri kävi ja löysin sen kirppikseltä! Kirja on siis  Haalareista Molla-Maijaan, Hoffmann-Barthel Jutta sekä Heine Gundi. Kirja on tehty vuonna 1981 eli niin kasaria, niin kasaria, että! Ihania pastellisävyjä ja puukengät tais olla muotia tuossa -70 - ja -80 -luvun taitteessa, koska näissä kuvissa lapsilla on aika usein jalassa juurikin puukengät. Kaikki kuvat kirjasta, ellei toisin mainita.