Lasten kanssa leivottiin piparilinna, joka on tarkemmin esitelty tuolla Munalan kaupan puolella. Tässä kuitenkin pieniä kokemuksia piparitalon ikkunoiden tekemisestä, jos joku sellaisia haluaa tehdä ja miettiin mikä ois paras toteutustapa. Tarkempia ohjeita löytyy varmasti muualtakin, itse ainakin kaipaan usein ohjeista myös sellaisia mitä myös voi tapahtua -juttuja.
Ikkunoiden tekemiseen voi käyttää ihan kuivaa liivatetta, nallekarkkeja tai kovia hedelmäkarkkeja. Liivatteesta tehtäessä siitä leikataan ikkunan kokoisen palan, joka sitten liimataan normaalista pikeerillä taustapuolelle kiinni. Pikeeriä tosin pitää käyttää paljon ja on hyvä jos ikkunaa voi painaa tasaisesti kuivauksen ajan nurjalta puolelta. Silloin liivatelasi ei korkaa niin helposti irti kuivuessaan. Näin tehty ikkuna on kaunis, mutta luonnollisestikaan ei syötävä.
Syötävän ikkunan saa tehtyä karkeilla, parhaita ovat pehmeät nallekarkit tai kovat hedelmäkarkit kuten esm. muumitikkarit. Talon seiniin tai esim. kattoon, kuten meillä tuli, tehdään mieleinen reikä, joka sitten täytetään karkilla. Nallekarkkia jos käyttää, se kannattaa laittaa vasta viime metreillä eli pipareiden annetaan olla uunissa melkein täyden ajan, muutama minuutti ennen otetaan piparit uunista, lisätään nallekarkit ja piparit takaisin uuniin. Muumitikkareita käytettäessä karkkimurun voi laittaa uuniin jo alusta asti. Uunista ottamisen jälkeen pipareiden pitää antaa jäähtyä hyvin, jotta ikkunat eivät jää kiinni leivinpaperiin. Niin, ja paistettaessa pitää tarkkailla karkkia, se palaa helposti. Kova hedelmäkarkki siis vaatii pidemmän ajan sulamiseen kuin nallekarkki eli tämä kannattaa ottaa huomioon pipareita paistettaessa.
Kun meidän piparitaikina turposi yllättävän paljon, ensimmäisen erän tein niin, että otin viimeistä vaille valmiit piparit uunista ulos, suurensin reiät muotilla isommiksi, lisäsin karkit ja laitoin vielä muutamaksi minuutiksi uuniin, kunnes tikkarimurut olivat sulaneet. Näin tehtynä ikkunoista tulee teräväreunaiset ja selkeät, tosin vaatii kaksinkertaisen työn.
Loput erät tein niin että laitoin tikkarimurut jo alusta asti uuniin, jolloin ikkunoiden reiät turposivat hiukan epämääräisiksi reunoiltaan. Mutta mielestäni näin tehtynä ikkunoista tuli kauniimmat, luonnollisemmat. Tämä on vain ulkonäkö kysymys ja tietysti jos onnistuu tekemään sellaisen taikinan ettei se turpoa uunissa juuri lainkaan, koko ongelmaa ei tule. Itselläni on vielä hyvä piparitalon tekoon soveltuva taikina hakusessa, tämä kyseinen taikina tahtoo hajota liian helposti. Eikä kyllä oo ees hyvää. Paljon namuja vaan päälle, kyllä se ongelma sillä korjaantuu.
Tässä kuvassa näkyy hyvin miten hauska tuosta karkki-ikkunasta tulee, tarpeeksi ohut, jotta siitä suodattuu valo läpi. Jos tekee paksumman, se todennäköisesti maistuu paremmalle, nuo ohuet maistuu lähinnä laihalle mehulle eli ei millekkään. Itse tein viime vuonna nallkarkeista, tänä vuonna noista jo mainituista tikkareista ja voin omakohtaisella pienellä maistelulla todeta että kyllä tikkareista tehty maistuu paremmalta.
Tein jouluna myös pehmeitä kolakarkkeja, joihin laitoin mausteeksi appelsiininkuoriraastetta. Muuten mielestäni toimii erinomaisesti, antaa ihanan appelsiinin maun, mutta sattumat eli ne pienet kuoren palaset ei oikein toimi pehmeässä nekussa. Tiedätkö, kun ajattelet syöväsi jotain pehmeää ja yhtäkkiä siellä seassa onkin sellainen ärsyttävä pieni kova appelsiinihippunen.
Silikonimuottiin voi hyvin tehdä kolakaramelleja, ne on kylmästä otettuina hauskat, pysyy kuosissaan niin sanotusti, mutta hyvin pian ne pehmenee ja tulee löysäpiirteisiksi. Tosin pitävät hahmonsa silti.
Niin ja kylmästä otettuja kolakaramelleja ei kannata unohtaa pinoksi pöydälle, tuloksena on vain epämääräinen läjä sitkeästi toisiinsa tarttuneita erinvärisiä metallipapereita kolakaramellilla maustettuna.
2 kommenttia:
Voi hitsi! Mitenköhän mää muistaisin tän sitte seuraavan joulun alla? Taidan kirjottaa piparkakkutalon kaavoihin ton muumitikkariniksin. Kiitos tästä!
Hyvä, että tuli tarpeeseen tikkari-ikkunatieto. Kantsii ehkä laittaa se nyt ylös, ihmeitä yleensä tapahtuu joulun alla, myös tuolla muistin puolella.
Lähetä kommentti