Bongasin kylänkaupan alelaarista tämän suklaalevyn, banaani-manteli-valkosuklaa. Luomuna. Olin jo sitä aikaisemmin kovasti ihmetellyt, että miksi ihmeessä pitää tehdä luomu -suklaasta jotain erikoista makujen hässäkkää, joka varmasti ei edes toimi? Oikeasti, kenen mielestä banaani ja valkosuklaa toimii suklaalevynä yhdessä? Siis jos halutaan tehdä luomua ja saada sille ostajia, kannattaisi edes hiukan miettiä mitä tuotteita tekee. Tällainen erikoisuuden tavoittelu saa ihmiset varmasti kiertämään luomun kaukaa. Ei siis mikään ihme, että tätä kyseistä suklaata oli alessa usempi levy.
Arvatkaa, ostinko? No, ostin tietysti. Ihan mielenkiinnosta. Ja maistoinki. Yäk! todella pahaa. Edes lapset ei tykänneet siitä. Ajattelin kokeilla leivontaa, jos vaikka suklaamuffineissa toimisi. Niitä siis leivoimme Isoveikan kanssa Pikku Tipusen päikkäreiden aikaan. Ohjeena käytin Apukokin keittokirjasta löytyvää perus suklaamuffineiden ohjetta, johon tumman suklaa sijaan laitoimme siis tuota banaani-valkosuklaata. Tosin en jaksanut tehdä muffinivuokiin vaan ihan levyksi isompaan vuokaan.
Arvatkaa, tuliko hyviä? Juu ei. Ainakaan meidän perheen makuun ei tullut ei. Piirakka muuten oli kyllä hyvää ja onnistunutta, mutta se banaani. Kun siitä ei tykkää niin siitä ei tykkää. Leivonnaisissa siis. Tuoreena ja uunibanskuna syödään kyllä, mutta leivonnaisissa jostain syystä ei ole koskaan sopinut mun makuun. Ja siihenhän se tälläkin kertaa tyssähti tämä juttu. Banaanin esanssinen maku, jota on tuossa suklaassa ihan liikaa. Ei maistunu lapsillekkaan. Vaikka kuinka ois latonu päälle kermavaahtoa ison keon. Sellaiselle ihmiselle suosittelen, joka banaaninmausta tykkään, muille en. On mulla kyllä yks sellainen banaanisuklaakakun ohje, missä banaanit paistetaan ensin, sitä tekis mieli kokeilla joskus, mutta kelle minä kokeilisin kun tämä kokeilu kertoo niin selvää inhoa banaaninmakuisiin leipomuksiin meidän perheessä...
3 kommenttia:
Ihan sama juttu banaanin kanssa mulla :D ! Ei mee leivonnaisissa, eieiei.
Ha, kyllä täällä menis! Retkisuklaana, ja leivonnaisetkin, kaikki uppoaa kunhan vain liikkuu tarpeeksi :)
Taikakaulin, niin, mikähän kumma siinä banaanissa on, se esanssinen maku ei maistu lainkaan samalle tuoreesta hedelmästä, omituista.
Urpu, jospa sitt lähettäisin sulle loput suklaat mitä mulla vielä on? ;D
Lähetä kommentti